Oikeastaan kaikki on kuten ennenkin: kaupungin pimeitä iltoja valaisevat kirkkaat valot, musiikki kantautuu korviin ihmisvilinässä ja kotona keittiössä odottaa ruoanlaiton tuoksu. Silti kaikki on muuttunut. Tutut asiat ovat saaneet uuden etuliitteen: jouluvalot loistavat ostoskaduilla, joulumusiikki kaikuu kaikkialla ja monen kodin keittiöstä leijuu jouluruokien mausteinen aromi. Kesän ensimmäiset perunat, rapukauden avajaiset, tippaleipä ja sima ovat kaikki oman sesonkinsa ikimuistoisia makuelämyksiä, mutta jäävät yksittäisiksi esiintyjiksi verrattuna joulupöydän makujen runsauteen joka on kuin kokonainen sinfoniaorkesteri, useampi kuoro ja muutama musikaali yhteen laitettuna. Aikakin muuttuu. Päivät eivät enää seuraa toisiaan lähes huomaamatta, vaan jokaisen päivän kuluminen huomioidaan siihen tarkoitetulla joulukalenterilla.
Kotona joulu sananmukaisesti tehdään keittiössä: joku hauduttaa laatikot, marinoi sillit, pilkkoo punajuuret ja herää yöllä laittamaan kinkun uuniin, toinen lämmittää jouluisen valmisruoan mikrossa, mutta molemmat tekevät joulunsa keittiössä. Kotikeittiöt ovat mittasuhteiltaan intiimejä, sisustukseltaan persoonallisia, niiden valo on lämmintä ja rauhoittavaa.
Jos kotikeittiö on kuin menneiden aikojen purjelaivan puupaneloitu hytti, on ammattikeittiö futuristisen avaruusaluksen täysin vieraalta vaikuttava tila. Uunit ovat vaatekaapin kokoisia (ja maksavat pienen auton verran), induktiolevyt kilpailevat läpimitaltaan kaivon kannen kanssa, kaasulieden polttimet saavat kotikäyttöön myytävät mallit näyttämään retkikeittimiltä ja tiskikonetta ei välttämättä edes tunnista sellaiseksi - tässä oudossa maailmassa jääkaapit avataan vetämällä ja tiskikoneet nostamalla.
Ammattikeittiön erikoiseen maailmaan järjestetään kuitenkin tutustumisretkiä ja Haaga-Perhon kokkikoulu tarjoaa yrityksille ja yksityisille tilaisuuden valmistaa ruokaa tutussa porukassa ammattikokkien avustuksella. Illan lopuksi uunit alkavat näyttää sopivan kokoisilta ja koko keittiö paikalta johon uskaltaa astua tavallisillakin kengillä. Silti ammattikeittiön maailmassa vallitsee sovittamaton ristiriita.
Ei voi kuvitellakaan, että asiakkaat söisivät valmistamansa aterian keittiössä. Vain ravintolakoulun oppilaat istuvat arkisilla baarijakkaroilla teräksisen pöydän ympärillä keittiön kirkkaiden valojen alla. Kokkikoulun asiakkaille katetaan erillinen juhlapöytä tunnelmallisesti valaistuun tilaan, johon tarjoilijat kantavat ruokalajit heidän eteensä. Itselleni ei olisi tullut mielenkään kyseenalaistaa tätä ruoan valmistuksen ja nauttimisen kahtiajakoa kunnes olin opetuskeittiössä valvomassa ruokakuvauksia eräänä marraskuisena lauantaipäivänä. Tila oli tuttu lukemattomien kokkikoulujen paikkana, enkä aavistanut kokevani elämyksen, joka tulisi muuttamaan näkemykseni ammattikeittiöstä kokonaan.
Aamu oli valjennut synkkänä ja harmaa taivas suodatti ilotonta valoa, joka toi mieleen mustavalkoisen elokuvan värisävyt. Tunsin keittiön voimakkaiden, lähes kirkasvalolamppujen vahvuisten loisteputkien valon piristävän minua. Samalla kuvaaja esitti täysin käsittämättömän pyynnön: valoa oli liikaa ja kaikki keinovalo oli sammutettava. Ulkonahan on lähes pimeää! Entä työturvallisuus? Saatikka, että olin ajatellut lukevani rauhassa kirjaani koko päivän heidän kokkaillessaan ja kuvatessaan keitoksiaan. Mutta mitä asiakas halusi, sitä hän sai ja asetuttuani istumaan tunsin oloni erittäin epämiellyttäväksi, oudoksi.
Vähitellen huomasin joutuneeni täysin vieraaseen maailmaan, jossa kaikki aiemmin tuttu näytti aivan uudenlaiselta. Kaasupolttimen sytytysliekki häämötti kauempana ja katsoessani tarkemmin näin ensimmäistä kertaa sinisen liekin välkkyvän niin elävänä, taianomaisena, että ymmärsin mitä kaikkea maailma menetti mustavalkoisissa elokuvissa. Vuonna 1944 valmistuneessa elokuvassa Kaasuvalo Ingrid Bergman näyttelee avioitunutta perijätärtä, joka alkaa pelätä luisuvansa mielisairauteen outojen, selittämättömien tapahtumien seuratessa toisiaan. Tavarat vaihtavat paikkaansa, hän kuulee askelia lukitulta ullakolta ja huonetta valaiseva kaasuvalo himmenee ja kirkastuu aavemaisesti, mutta aviomies vakuuttaa etteivät nämä tapahtumat ole todellisia. Todellisuudessa hän yrittää saada vaimonsa julistetuksi mielisairaaksi saadakseen hänen omaisuutensa.
Elokuva ei koskaan tehnyt minuun erityistä vaikututusta, mutta välkehtivää sinistä kaasuliekkiä katsoessani tiesin, mitä filmintekijät olivat alun perin ajatelleet ja miten hieno värielokuva siitä olisikaan tullut. Ja minkä kauneuden olin itse menettänyt loisteputkien kirkkaassa valossa, jossa sininen leikki tuskin edes näkyi.
Vähitellen silmäni tottuivat luonnolliseen valoon ja kaikkialla minne katsoin, olivat tutut esineet ja laitteet saaneet aivan uuden korostuksen. Uunien ohjauspaneeli lukuisine valoineen ja väreineen oli kuin scifi-elokuvasta, viileäkaappien lasiovet kehystivät valaistua sisältöään ja ylägrillin vastukset hehkuivat punaisina kuin nuotion hiilet. Valojen sytyttäminen kuvausten päätyttyä oli lähes vastentahtoista, niin uusi ja jännittävä maailma oli paljastunut arkisen ja tavanomaisen alta.
Voisiko valaistus rakentaa sillan keittiön ja ruokasalin välille mahdollistaen niiden yhdistämisen? Elämyksellisyys on yksi nousevia trendejä ruokamaailmassa. Kuten itse sain kokea, keittiön valaistusta voi muuttaa ja pöydän voi aina liinoittaa ja kattaa yhtä kauniisti kuin ruokasalissa. Baarijakkaroilla istuminen tuskin haittaisi jos tarjoilija sekoittaisi asiakkaiden edessä erilaisia samppanjacocktaileja. Asiakkaat voisivat istua rauhassa tai kierrellä katsomassa kokkien työtä. Ruokalajit olisivat annoskooltaan pienempiä, mutta niitä voisi olla hyvinkin paljon, todellinen maistelumenu. Tunnelmallisessa hämärässä saliruoanvalmistus pääsisi omilleen kun pöytään tuotaisiin liekitettyjä annoksia. Osallistujien kasvoilta pehmeänä heijastuva kynttilöiden valo kohtaisi ammattikeittiön kovan maailman eikä kokkikoulu olisi enää entisensä. Mikä olisi parempi idea piristämään pimeintä vuodenaikaa?
Kirjoittaja: Heikki Andrell
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti